torstai 18. syyskuuta 2014

Koulukuvia

                                                 Asetelma kahdella polttovälillä



                                                    Asetelma muuten vaan                              

 
Tausta liikkeessä, kohde tarkka
 

                                               Tausta tarkka, kohde liikkuu
                                              ja se tosiaan liikkui. Tein Bellasta haamun :)


                                                     Tausta tarkka, kohde epäselvä

Pitkästä aikaa..

On mennyt pieni ikuisuus viimeisestä kirjoittelusta, hiukan hävettää. On tullut puuhattua kaikenlaista. Remonttia on tehty kuin Iisakin kirkkoa :) kyllä se siitä. Kevät sujui pitkälti kesään asti taloushallintoa opiskellessa. Voinen todeta, että vaikka siellä sujui hyvin, ei ole minun alani! Nyt vihdoinkin pääsin toteuttamaan suurimman unelmani...pääsin valokuvauslinjalle. Aloitin koulun elokuun lopussa. Nyt on ensimmäinen luokan yhteinen valokuvanäyttely kritiikkeineen takana. Keskiviikkona alkoi mustavalkokuvaus ja pimiössä työskentely osio. Se vain on minun juttuni. Olen aina rakastanut kuvaamista. Tulevaisuus, en tiedä. Lähdin nyt ensin hakemaan oppia ja kokemusta. Katsotaan sitten toukokuun 2015 lopussa, että mitä sitten puuhaan.

Tässä neljän kuvan kokonaisuus ihminen tilassa sarjasta.
Koulussa esillä minulla on ensimmäiset kolme kuvaa.
Omien kuvieni aihe on Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.




 
Tästä aiheesta varmasti vielä tulevaisuudessa rutkasti lisää.

Olimme tosiaan kesällä Heinävedellä erämökillä kaksi viikkoa. Mahtava reissu! Kanotoimme joka päivä ja se tuntuikin hartioissa sekä niskassa. Kaunista seutua ja mikä parasta ei ihmistä missään. Ensimmäinen viikko oli viileä ihan 10 plussaa vain ja pilvistä. Toinen viikko oli sitten helteinen lähes päivittäin yli 24 astetta. Kumpikaan ei menoa haitannut. Talviturkkikin tuli poistettua. Savonlinnan oopperajuhlilla käytiin elämämme ensimmäisen kerran ja voin sanoa, että meistä tuli jokakesäisiä vieraita. Mahtava kokemus. Madama Butterfly oli hieno ooppera ja kylläpä se tuntui luissa ja ytimissä, iho nousi kananlihalle ja tippa tuli silmään. Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan!!
Ensi vuonna on ohjelmistossa Figaron häät ja Tosca. Ne olisi molemmat mukava nähdä.

Muutama otos Heinäveden reissusta.





















Meillä oli kesällä myös vuotuiset Hippalot. Äiti ja isä jäivät tänä vuonna pois. Äidillä oli niin huono olla pitkän hellekauden takia. Se on hyvin ymmärrettävää, jos ihmisellä on keuhkoahtauma, niin helteet vievät voimat. Isän kanssa, en tiedä, ei olla pidetty yhteyttä. Hän jätti tulematta tupareihin eikä ilmoittanut mitään. Kaikki oli ostettu valmiiksi ja pöytä katettu, eikä ilmaantunut paikalle, ei perunut, eikä kertonut syytä. Ei voi tietää eikä varsinkaan ymmärtää.
Se siitä!

Kesä oli hieno, ensimmäinen uudessa kaupungissa. Ihmisiin tottuminen vie aikaa ja tulee viemään vielä paljon. Asuinpaikkana täällä on vaikka mitä ja siitä onkin tullut nautittua. Vielä sitä ihmettelee teiden nimiä ja paikkoja, mutta kyllä se tästä. Jos pitää treffata jossain, niin googlen avulla mennään :) Valokuvauspaikat ovat vielä hakusessa, vaikka muutama mahtava paikka on jo takataskussa. Luonto on mukavan lähellä. Ollaan kaksi kertaa käyty sienessä.. Siellä oli molemmilla kerroilla mustatorvisieniä silmänkantamattomiin. Kanttarelleja ja karvarouskujakin löytyi mukavasti, mutta ei missään nimessä niin suurta määrää kuin noita mustiaisia :) Eli menkää metsään!



perjantai 24. tammikuuta 2014

Uusi koti ja uusi vuosi

Edellisestä onkin taas aikaa! Muutto sujui hyvin ja remppaakin ollaan tehty hiljalleen. Keittiö laitettiin kokonaisuudessaan nykypäivään marraskuun lopussa. Nyt voi kerrankin sanoa, että se on täysin omanlaiseni, tiloiltaan tehokas, koneet mahtavia ja tilavia, värit on kohdillaan sekä pisteenä iin päälle yläkaappien ovet ovat isäni suunnittelemat. Isä oli myös kasaamassa sitä, iso kiitos siitä! Talohan oli sinällään loistokunnossa. Maalia ja pariin huoneeseen laminaatti sekä tuon keittiön nykyaikaistaminen vuodesta 1981 vuoteen 2013. Wc,t ..no niitäkään ei tarvitsisi tehdä, mutta oma maku on oma maku, ajallaan sitten Alakertaa ei olla vielä remppailtu, mutta se tehtänee ennen kesää ;) sielläkin pärjää maalilla ja työ ja vaatehuoneen laminoinnilla. Vaikka vaatehuone on kooltaan hyvä, täytyy sen silti olla tehokas ja toimiva. Tämä on kaunis koti ja piha on koostaan huolimatta mahtava. Tuskin maltan odottaa kasvihuoneen käyttöönottoa sekä huvimajassa möllöttelyä.

Kaikesta huolimatta nyt vasta tunnen jotenkuten kotiutuvani. Minulla oli todella vaikeaa alussa. Nämä äänet, ne ihmisten äänet jota kammoan sekä valoisuus. Yöllä ei ole niin pimeää makkarissa :( .
Pitäisi ostaa pimennysverho, mutta tuo veetun ikkuna on niin iso, että ei ole helppoa löytää sopivaa kokoa. Niin ja sen kun löytää...hinta on sen mukainen.
Vaikka miten ajattelin muuttaa asennetta tähän ihmisten ilmoille ilmaantumisesta, ottaa se silti henkisesti koville. Minä todella rakastuin siihen pyöröhirsiseen omakotitaloon siellä metsän keskellä. Se luonto ja sen monipuolisuus, se ahdistaa eniten. Minulla on ikävä tikkulia, supikoiria, bunnya ja kaikkia niitä toinen toistaan ihanimpia lintuja. Minä rakastuin silloin niin kovasti siihen paikkaan ja koin olevani siellä missä minun pitääkin olla. En edes uskaltanut avata sydäntäni ja antaa tunteita tälle tiilitalolle. Ajan kanssa, tutustumme toisiimme ja ehkä hyväksymme toisemme. Kissoilla on ollut tottuminen ääniin, mun rakkaat metsäläiset. Uusi vuosi ihan helvetillinen varsinkin Leelle. Eihän ne ole koskaan kokeneet tollaista. Olemme asuneet maalla, metsässä tai olleet Lapissa. Muuten mirrit ovat kotiutuneet loistavasti. Nyt niillä on todellakin tilaa juosta. Omat rakkaat päiväuni paikat löytyi helposti. Bellalla on tietysti rakkain paikka takan edustalla, tulikatti :)
Minkäs elämäntilanteille mahtaa!?

On tässä suuren kaupungin lähellä asumisessa hyvätkin puolensa. Postiin ja terkkariin pääsee kävellen. Kaikki mahdolliset palvelut laidasta laitaan vajaan 8 km päässä. Siellä on kauppakeskukset ja kauppahalli, leffateatterit, ruokaravintolat jne... Koulutusta on tarjolla äärimmäisen hyvin. Olenkin ajatellut, että josko tämä "tyttö" menisikin koulun penkille ja sivistäisi itseään. Ei huono ajatus.
Uimarannalle pääsee kävellen ja ulkoilumahdollisuudet ovat mahtavat. Ei ne sitä metsää voita, mutta eivät nekään kaukana ole :) Täällä on superhyvät koiran kanssa ulkoilumestat !! Koiraa tässä jo kaivataankin kovasti. Kaipaan niitä pitkiä kävelyitä. Huokaus!

Yksi iso plussa on jo itse tässä talvessa...lumen vähyys. Saa huilata, ei tartte tehdä lumitöitä. No toinen plussa on, että vaikka lunta tulisikin, ei tämä aurattava ala ole iso ;)
Pakkaset ovat meitä jo pitkään kirvoittaneet. Minua se ei haittaa, mutta siippa lähtisi jo mielellään lämpimämpään. Tänä kesänä menemme pitkästä aikaa lomailemaan mökille, rannalle, ihanaa! Ei olla kuin viikko heinäkuun puolessa välissä, mutta kuitenkin. Siihen yhdistetään yksi suurimmista unelmistani..Savonlinnan oopperajuhlat ja Madama Butterfly. Tuskin maltan odottaa!
Mikä on parasta, kissoja ei viedä hoitoon vaan tulevat tietysti mukaan lomailemaan. Kaikki yhdessä!
Kyllähän sinne eteläänkin elo-syyskuun taitteessa mieli hinkuisi. Viime vuodesta vieläkin ihastukissamme, olisi mukava mennä Kreetalle.

Kuvia, myöhemmin. Kirjoittamisiin!