Sodassa ja rakkaudessa
Keskellä vihan siementen
kaksi ihmistä toisiaan
katsoen syleilyyn uponneina
ympäröivän
pahuuden unohtaneina
antavat suudelman ehkä
viimeisen
toisilleen
rakkauttaan vannoen.
Turvaa ei takaa
huominen
sillä sota ei ole
pikajuoksu.
Kädet yhteen tiukemmin
puristuu.
Hetken vielä läsnä
toisen tuoksu,
kotoinen
pian kuitenkin haihtuen
kuin eilinen.
Joskus
aikanaan sodassa
toisessa
nämä kaksi
intohimoista sielua kohtasivat.
Myrskyisän tulen
rakkaudellaan sytyttivät,
jota suurella sisulla
ja kiihkeydellä yllä pidetään.
Nyt
uhka taivaan
täyttää
ja koneiden jylinä
lempiväisille pelon näyttää.
Ei talojen
rauniot, ei revityt maat
saa heidän uskoaan katoamaan.
Seuraavaan kertaan
ei meitä mikään
erottaa voi.
Pelko molempien sisintä
nakertaa
ja sydän sanoo,
ei.
Otteet irtoavat.
Askeleet väkisin
eteenpäin vievät.
Taakseen muistot
menneen jättävät.
Toivon kipinän sisällään
herättävät
keskellä vihan
siementen.
