keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lunta tupaan...

Meinasikin jo olla omituinen talvi vihreine peltoineen ja kukkivine kukkineen.Nyt sitä valkoista ainetta onkin sitten tullut päivittäin.Tietää jo aamulla mitä tekee ensimmäisenä..lumitöitä. Vaikka minä rakastankin talvea niin isäni vetää kyllä parhaimmat pisteet. Puhuimme lumisateesta ja lumitöistä..hän totesi, että kyllähän tänne mahtuu. Ihana ihminen jaksaa olla positiivinen ja nähdä asiassa kuin kuin asiassa valoisammat puolet.Olen kyllä perinyt tätä hyvää piirrettä isältäni, mutta en kuitenkaan tarpeeksi sitten kuitenkaan. Talvi on kaunis vuodenaika. Kunnolla pukeutuneen on mahtavaa
tehdä pitkiä kävelyitä kamera kaulassa. Kuutamot ovat upeita näin talviseen aikaan.Varsinkin tällaisissa paikoissa misssä ei ole minkäänkaisia katuvaloja ollenkaan, niistä pääsee nauttimaan kunnolla.

Bella neiti, joka juuri sairasti virtsatietulehduksen muuttaisi mielellään talven ajaksi takan sisälle.
Nyt on sitten alueen eläinlääkäriasema tullut tutuksi.
Lääkkeet saatiin ja nyt on neito tervehtynyt.Onpa helvetin paljon halvempi
ja paremman oloinen kuin edellinen, jossa kävimme kaksi vuotta. Se miten
havaittiin Bellalla olevan tulehdus on toinen juttu.. Havahduin katsomaan,
että mitä Faro ja Lee ihmettelevät. Bella oli pisulla Faron ruokakupissa ja
tuloksena oli pieni pisara keskellä kuppia. Ei tolla kissalla ole mitään
häpyä, Lee oli ihan kauhuissaan. Siveyden ja siisteyden sipuli, Bella :)
Nyt on kaikki kunnossa taas.

Mikä on ollut erityisen makeeta on, että täällä "sinistä" lunta. Olin
auraamassa, kun jäin ekan kerran pyörittelemään silmiäni. Lumi on kuin
pohjois tai etelänavalta..waude! Ilma on niin puhdasta ja valo oikeassa
kohdassa taittaa sen sinertäväksi. Nyt on sekin nähty. Siippakin oli
havainnut asian, muttei tullut sanoneeksi ensin, koska olisin voinut pitää
häntä kuulemma höppänänä. Minäkö..pois se minusta =)

Hömötiaisia on paljon ihastuttavan paljon. Närhet käyvät päivittäin
talipalloja tökkimässä. Se on ilmeisesti pariskunta. Suomen oloihin
nähden niillä hämmästyttävän upea sulkapuku. Meillä ollaan niin
vaatimattomia. Kettu käy edelleen samaista polkuaan päivittäin tai siis
öittäin ;) Jäniksen jälkiä on nyt ilmaantunut paljon. Sitten on muutamia
hiiren tai myyrän tipitys jälkiä. Pienet jäljet hangella ja humps koloon
takaisin. Tuskin maltan odottaa mitä kevät ja kesä tuovat tullesaan.

Remppa täällä jatkuu hiljalleen. Uusia ideoita syntyy aika ajoin.
Verannan kapoista laitan tänään viimeisen paikalleen. Tauluja olen
seinille laittanut ihmeteltyäni niiden kanssa pitkään. Tarkkaa hommaa!!
Otin uulaan yhteyttä ja kerroin minkälainen talo meilla on ja mitä me tänne
haluaisimme ja ihanaa.. Uulan tuotteilla voimme kuultomaalata hirsiä.
Vaikka ensin ajttelinkin, että hirret saisivat olla omana itsenään..
ja olenkin ollut hirsiseinien maalausta vastaan, mutta nyt en ole.
Pinnat kaipaavat uutta pintaa ja raikkautta. Eikä se valon tuominen ole
pahasta. Uulan tuotteet toki ovat kalliimpia, mutta ne eivät haise eivätkä
sisällä mitään ylimääräisiä. Niin ja ne hengittävät mikä on tärkeää.
Takka on tilattu uunisepiltä ja tuo suuri puita liian paljon vetävä
leivinuuni lähtee. Samaten lähtee tuo toimimaton puuhella. Tilaa tulee
lisää avartaen olohuonetta sekä pirun paljon tehokkaampi ja puita
säästävämpi.
Saapi nähdä ja odotankin suurella innokkuudella miltä koto näyttää kesän
lopulla. Pitäisköhän sitä tänä vuonna kesän päätteeksi mennä etelään..?
Se ois mahtavaa. Noh täytyy funtsia.

Ai niin sohva tuli viime viikolla..ihanaa. Saa takapuoltaan levittää
laajemmin :)

Faro voi hyvin ja Lee kollimaisen paksusti.
Eli valtakunnassa kaikki hyvin :)

Kirjoittamisiin

torstai 5. tammikuuta 2012

Uudesta vanhaan maisemin ja ötököin










Uusi koti ja uusi vuosi

Täällä ollaan korvessa. Juu koettiin sitten ne myrskytkin :) Sähköt oli poikki..tosin vain 7 tuntia, mutta netti ei toiminut viikkoon. Se otti jo koville. Ei katuvaloja lähelläkään. Tuolla "isolla tiellä" menee muutama auto päivässä. Ketun jälkiä olen seurannut hangella aamuisin. Se pysähtyy joka aamu katsomaan talolle päin ja tuumaa. Lintuja on paljon. Korppi..suurin suosikkini asuun viereisessä metsässä puolisonsa kanssa. Korppi on tatuoituna minulla olkavarteen. Se kuvastaa minulle selviytymistä luonnon voimien armoilla, komeutta, älyä ja yksiavioisuutta.
Jaska korppi vei sydämeni lopullisesti. Se oli muistaakseni 26 vuotias kuollessaan. Ranuan eläinpuiston tähti ja ehdoton nähtävyys!
Ei ole hirsitalon voittanutta. Tämä tuoksu ja kodikkuuden tuntu..hmm!! Tämä on ehdottomasti meidän suurin toteutunut unelmamme. Puusauna on sisällä, vaikka eipä siinä ulkosaunassakaan vikaa ollut. Mitkä löylyt! Paras sisäsauna missä olen ollut. Minä en ole kova saunomaan, koska en juurikaan hikoile. Saunassa yleensä vain kuivun ja henki meinaa loppua. En minä löylyjä heittele enkä ole kovin korkeissa lämpötiloissa vieläkään. Käyn yleensä istuskelemassa ja kuivattamassa itseni suihkun jälkeen. Siihen tarkoitukseen minulle ihanteellinen sisäsauna. Keittiö on edelliseen verrattuna pienenpi ja olenkin pyöritellyt kattiloita sinne tänne ihmeissäni. Osa keittiön tavaroista on vaatehuoneessa. Täytynee kehittää jotain! Tilaamamme huonekalut tulivat sopivasti ennen Joulua. Yöpöydät tulevat kuulemma MAALISKUUSSA ja sohvan pitäisi..huom pitäisi tulla tammikuun alkupuolella. Ei auta, että tilaat melkein pari kuukauttakin etuajassa. Ottakaa ohje Yö on tullut nukuttua kuin vauva. Ei kuulu ääniä. Eikä muuten ulkona haise enää palaneet sohvat, muovit..ylipäätään mitkään katkut. Olen nähnyt yhden ihmisen 9.12 jälkeen täällä. Nainen käveli tuolla tiellä. Wau! Helsinkiin on vain reilut 40km ja tällainen korpi. Ikkunoista näkyy aina niin ihailema kuusimetsä kauttaaltaan. Eli asun nyt mörrimöykyn pesän lähellä. Vai olenkohan minä itse se mörrimöykky..taidan olla. Mörrimöykyistä tuli mieleeni, vaikka ei meillä niitä lapsia ole. Olen säästänyt jokaisen pehmolelun mitä minulla on ollut. Ihka ensimmäisestä viimeiseen haalimaani nalleen. Se nalle oli niin antiikkisen ja lutuisen näköinen, että oli pakko ostaa se. En ole antanut niitä pois enkä anna. Äitini aikanaan kysyi, josko antaisin veljieni lasten niillä leikkiä tai antaa niillene kokonaan. Kauhistuin ja sanoin ettei kukaan kuolaa mun leluihin. Näin vastasi teinityttönen, joka on aikuisena samaa mieltä. :)
Eli minä pidän itse yllä lapsenmielisyyttä ei siihen lapsia tarvita. Lapsista.. vanhan talomme pihapiirissä kuulemma lapset pyörii ja tekevät ilkeyksiään. Näin kertoo puskaradio. Eli sama meno jatkuu.

Elukoista..
Kissat voivat hyvin. Ovat kotiutuneet mainiosti. Päivittäin katsovat lintuteatteria ja nautiskelevat silmin nähden hiljaisuudesta. Viikko sitten oli karvaisten pesu. Bellaa sai taas irrotella karmeista. Itse pesu sujuu hyvin, tosin äänekkäästi, muttei kuitenkaan kynsiä käyttämällä.

Farolla taas on ollut terveydellisiä ongelmia. Tuloksia odotellaan ja ihmetellään. Munuaisarvot ovat kohonneet ja verta oli virtsassa. Virtsan viljelytulokset olivat normaalit ja munuaiset olivat muuten normaalit kooltaan ultrassa katsottuna. Faro syö nyt antibioottia. Jouluna se ei syönyt mitään. Syötin sille Nutriplussaa. Veden himo on muuttunut älyttömästä mielipuoliseksi. Se oli niin apaattinen ja halusi nukkua täristen toisessa huoneessa. Aiomme käydä vanhalla eläinlääkärillämme. Nyt kun asumme taas lähempänä. Jotenkin tuntuu ettei ne olleet niin ammattitaitoisia ja monipuolisia kuin tämä vanha tuttumme. Edellisetkin koiruudet saivat kipuun piikkejä ja vitamiinipiikkejä piristykseen. Siellä pidettiin huolta syvällisemmin eikä vain rahastettu.

Nyt se syö vanhaan malliin ja leikkii. Nukkuu vielä kohtalaisen paljon. Ei enää tärise ja apaattinen ilme on poissa. Veden himo on edelleen ihan käsittämätön. Lenkkeilyt ovat muuttuneet veden ja lumen etsimiseksi. Leikkiä ei voi ollenkaan ulkona, se on niin fanaattinen jos on kosteaa. Näkee kuinka toinen oikein yrittää parhaansa, mutta joku käskee sen juoda. Tämä on ihan uutta meille. Toivottavasti lekuri avartaa mieltämme ja ennen kaikkea saa helpotuksen Faron elämään. En toivo mitään muuta kuin, että Faro saisi nauttia elämästään kuten nuoren koiran pitäisi.

Kirjoittamisiin