Edellisestä onkin taas aikaa! Muutto sujui hyvin ja remppaakin ollaan tehty hiljalleen. Keittiö laitettiin kokonaisuudessaan nykypäivään marraskuun lopussa. Nyt voi kerrankin sanoa, että se on täysin omanlaiseni, tiloiltaan tehokas, koneet mahtavia ja tilavia, värit on kohdillaan sekä pisteenä iin päälle yläkaappien ovet ovat isäni suunnittelemat. Isä oli myös kasaamassa sitä, iso kiitos siitä! Talohan oli sinällään loistokunnossa. Maalia ja pariin huoneeseen laminaatti sekä tuon keittiön nykyaikaistaminen vuodesta 1981 vuoteen 2013. Wc,t ..no niitäkään ei tarvitsisi tehdä, mutta oma maku on oma maku, ajallaan sitten Alakertaa ei olla vielä remppailtu, mutta se tehtänee ennen kesää ;) sielläkin pärjää maalilla ja työ ja vaatehuoneen laminoinnilla. Vaikka vaatehuone on kooltaan hyvä, täytyy sen silti olla tehokas ja toimiva. Tämä on kaunis koti ja piha on koostaan huolimatta mahtava. Tuskin maltan odottaa kasvihuoneen käyttöönottoa sekä huvimajassa möllöttelyä.
Kaikesta huolimatta nyt vasta tunnen jotenkuten kotiutuvani. Minulla oli todella vaikeaa alussa. Nämä äänet, ne ihmisten äänet jota kammoan sekä valoisuus. Yöllä ei ole niin pimeää makkarissa :( .
Pitäisi ostaa pimennysverho, mutta tuo veetun ikkuna on niin iso, että ei ole helppoa löytää sopivaa kokoa. Niin ja sen kun löytää...hinta on sen mukainen.
Vaikka miten ajattelin muuttaa asennetta tähän ihmisten ilmoille ilmaantumisesta, ottaa se silti henkisesti koville. Minä todella rakastuin siihen pyöröhirsiseen omakotitaloon siellä metsän keskellä. Se luonto ja sen monipuolisuus, se ahdistaa eniten. Minulla on ikävä tikkulia, supikoiria, bunnya ja kaikkia niitä toinen toistaan ihanimpia lintuja. Minä rakastuin silloin niin kovasti siihen paikkaan ja koin olevani siellä missä minun pitääkin olla. En edes uskaltanut avata sydäntäni ja antaa tunteita tälle tiilitalolle. Ajan kanssa, tutustumme toisiimme ja ehkä hyväksymme toisemme. Kissoilla on ollut tottuminen ääniin, mun rakkaat metsäläiset. Uusi vuosi ihan helvetillinen varsinkin Leelle. Eihän ne ole koskaan kokeneet tollaista. Olemme asuneet maalla, metsässä tai olleet Lapissa. Muuten mirrit ovat kotiutuneet loistavasti. Nyt niillä on todellakin tilaa juosta. Omat rakkaat päiväuni paikat löytyi helposti. Bellalla on tietysti rakkain paikka takan edustalla, tulikatti :)
Minkäs elämäntilanteille mahtaa!?
On tässä suuren kaupungin lähellä asumisessa hyvätkin puolensa. Postiin ja terkkariin pääsee kävellen. Kaikki mahdolliset palvelut laidasta laitaan vajaan 8 km päässä. Siellä on kauppakeskukset ja kauppahalli, leffateatterit, ruokaravintolat jne... Koulutusta on tarjolla äärimmäisen hyvin. Olenkin ajatellut, että josko tämä "tyttö" menisikin koulun penkille ja sivistäisi itseään. Ei huono ajatus.
Uimarannalle pääsee kävellen ja ulkoilumahdollisuudet ovat mahtavat. Ei ne sitä metsää voita, mutta eivät nekään kaukana ole :) Täällä on superhyvät koiran kanssa ulkoilumestat !! Koiraa tässä jo kaivataankin kovasti. Kaipaan niitä pitkiä kävelyitä. Huokaus!
Yksi iso plussa on jo itse tässä talvessa...lumen vähyys. Saa huilata, ei tartte tehdä lumitöitä. No toinen plussa on, että vaikka lunta tulisikin, ei tämä aurattava ala ole iso ;)
Pakkaset ovat meitä jo pitkään kirvoittaneet. Minua se ei haittaa, mutta siippa lähtisi jo mielellään lämpimämpään. Tänä kesänä menemme pitkästä aikaa lomailemaan mökille, rannalle, ihanaa! Ei olla kuin viikko heinäkuun puolessa välissä, mutta kuitenkin. Siihen yhdistetään yksi suurimmista unelmistani..Savonlinnan oopperajuhlat ja Madama Butterfly. Tuskin maltan odottaa!
Mikä on parasta, kissoja ei viedä hoitoon vaan tulevat tietysti mukaan lomailemaan. Kaikki yhdessä!
Kyllähän sinne eteläänkin elo-syyskuun taitteessa mieli hinkuisi. Viime vuodesta vieläkin ihastukissamme, olisi mukava mennä Kreetalle.
Kuvia, myöhemmin. Kirjoittamisiin!
