tiistai 13. lokakuuta 2009

Rupatusta rempan keskellä

Kylläpä oli paskamainen flunssa.Aamuisin kutkuttelee vieläkin kurkkua ja ryityttää.Naapuritkin ajattelevat varmaankin,että tuolla se niiskuneiti taas menee hullun koiransa kanssa.Välillä tuntuu,että päässä ei todellakaan ole enää mitään muuta kuin räkää..hä hä räkäpää!Ensinnäkin jippii netti toimii täällä pöndellä loistavasti.Sain koneet juuri pari tuntia sitten asennettua.Olinpas sitten viikon päivät ilman konetta.Huh meinas tulla jo vieroitusoireita ;)
Kytkemispalvelu toimii nopeammin kuin siellä etelässä.Saatana,että meni hermot parikin kertaa niitten asentajien kanssa.Meni välillä viikkokin eikä mikään toiminut.
Alakerta on jo pintamaalattu ja laminaattia on läiskitty lattialle.Yläkerta on kittikerroksella ja hiontaa vaille.Kylppärit vielä odottavat kiltisti vuoroaan.Flunssa molemmilla vähän hidasti tahtia.Upealta rupeaa kuitenkin hiljalleen näyttämään.Olen päässyt vihdoinkin toteuttamaan sisustus haaveitani.Värit minulla on ollut mielessä jo vuosia,mutta nyt vasta on kelpo kohde mihin toteuttaa kaikki.Verannalle laitoin verhot ja tein liinan pöydälle.Mikä määrä silittämistä,ompelemista ja verhojen laittamista on vielä edessä!Puhumattakaan noista Ikean paketeista....niissä riittää sitten kokoamista.
Voi,että tuo takka/pystyuuni lämmittää ihanasti.Se on niin pehmeää lämpöä :) Yksi pesällinen puita aamuisin riittää lämmittämään koko kämpän seuraavaan aamuun.Patterit ovat vieläkin asentamatta.Mikä säästö!
Niin ja mikä sauna tuo ulkosauna onkaan!Kyllä kelpaa peseytyä.
Yöt ollaan nukuttu todella hyvin ja sikeästi.
Uudet huonekalut ovat vanhassa kodissa odottamassa.Kodinkoneet tulevat perjantaina. Ihanaa saan sen uuden kamerankin vihdoinkin käyttöön.

Leestä on kehkeytynyt oikea kissa.Se kellii ja köllii onnellisena.Ei mennyt vieraitakaan karkuun..oho!Se nukkui jopa pöydän alla,vaikka vieraat olivat ympärillä.Antoi silittää eikä mennyt karkuun.Lee leikki muitta mutkitta omalla punaisella hiirellään.Siitä huokuu onni.Taisi muutto tehdä hyvää.Ei tainnut Leenkään mielestä edellinen koti olla sittenkään hyvä eikä kotoisa.Öitä se ei nuku enää meidän vieressä vaan ihan omalla pedillään.
Täällä on hyviä paikkoja olla Lucalta rauhassa.On tilaa ja hiljaista.Lintuja riittää tuijotettavaksi.
Lucalle se antaa reilummin kyytiä.Välillä se on todella vihainen eikä välitä yhtään tuosta perseen haistelijasta.Sitten taas lepytään ja nukutaan vierekkäin.
Luca on kokeillut sähkömiehen virkaakin..se höppänä työnsi kuononsa paljaaseen pistorasian aukkoon ja nuolaisi!Ulahti ja sinkaisi häntä koipien välissä hyvän matkan päähän hirviöstä.Sillä on häntä uuden (seinän) värinen.On sillä viiksissä ja toisessa korvassakin uutta sävyä.Se on oikeasti joka paikassa ja aina useimmiten edessä sekä tiellä.Kittejä on kiva nuolla.Takkapuita on hauskaa yrittää varastaa.Kaikessa mukana,kaikki on kivaa!Iloinen ja innokas koira tuo on.
Hösöttävä hösseröönini,oma villi varsani ja suuri sydäminen pussailija.
Hevosia se katselee päivittäin.Se voi istua ikkunan luona vaikka kuinka pitkään.
Kova ukko se on myös avustamaan leipomisessa ja ruuan laitossa.Sille maistuu ihan mikä tahansa.Pakko sanoa tähän väliin,että on ne ihania.Minä kirjoitan,siippa nukkuu ylhäällä ja kumpikin karvainen makaa vieressäni Lucan patjalla.Mikä valokuva tulisi,jos kamera olisi nyt tässä =) Kaverukset!
Naapuri on jo varovasti kysäissyt,että onko tuo vihainen..
Hirveä hinku saada toinen koira.Kyllä Leellekin olisi kiva saada omanlaisensa kaveri.
Sittenhän meitä olisi kaksi jokaista =) Nooan arkin alku!
Kuten jo moneen kertaan todettu,rakastan eläimiä ja sitä elämää,minkä ne tuovat tullessaan.

Hanhia lentelee yli suurissa parvissa lähes päivittäin.7 joutsenta meni ohi lauantaina,upeita.Pihalla on fasaaneja ja närhiä.Hirvi mylvii aina välillä öisin tuossa pellolla.Tämä on oikea luonnonystävän paratiisi.
Mitäpä mahtaa talvinen lintulauta tuoda tullessaan..!!?

Jaahas,kaipa sitä voisi mennä nukkumaan.
Täytyy tsekata josko olisi hyviä kuvia huomenna tänne laitettavana.

Ei kommentteja: